
Marjukka
Marjukka on Ponikoulun perustaja ja yrittäjä. Marjukka on ratsastanut yli 35 vuotta ja on omistanut elämänsä aikana useita eri hevosia valmentautuen niillä aktiivisesti. Nuorempana Marjukka kilpaili esteratsastuksessa seura- ja aluetasolla. Omaa tallia hän on pyörittänyt yli 10 vuotta. Marjukka teki pitkän uran hoitajana eri yksiköissä erilaisten potilaiden parissa. Hän on myös vaikuttanut useissa eri urheiluseuroissa vapaaehtoisena. Sittemmin hän on valmistunut johtamisen ja yrittäjyyden tradenomiksi ja siirtynyt kokoaikaiseksi yrittäjäksi Ponikoululle. Tällä hetkellä hän opiskelee hevosalanperustutkintoa Kaustisella. Marjukan intohimo on kehittää yritystoimintaa jatkuvasti eteenpäin ja luoda lapsille turvallinen paikka harrastaa. Marjukkaa valmentautuu aktiivisesti oman hevosensa Iivarin kanssa taitavan Jenni Rintalan opissa.
MARJUKKA: Jatko I, Jatko II, Edistyneet, Kaksarit, Tapahtumat, Kirjanpito & Suunnittelutyö, Talliarki ma - pe

Ines

Tara
Tara on kasvanut maalla hevosten parissa. Hän on ratsastanut paljon erilaisia hevosia ja tottunut hevosten käsittelijä. Tara valmentautuu aktiivisesti omilla hevosillaan ja on mukana Pohjanmaan aluevalmennusringissä. Taralla on useita eri hevosalan koulutuksia, kuten Suomen Ratsastajaliiton hyväksymä kouluratsastuksen Valmentaja I, Nuoren ratsuhevosen kouluttaja ja Hevosharrasteohjaaja. Tällä hetkellä hän suorittaa Ratsuttajan erikoisammattitutkintoa. Tara työllistää itsensä täysin hevosalalle, aina hevosten hyvinvoinnin huolehtimisesta asiakaspalveluun. Tara jakaa saman vision Marjukan kanssa, hyvin luotu peruspohja tuo helpoimmat mahdollisuudet etenemiselle. Myös tärkeää on se, että ohjaajalla on uusimmat tiedot ja taidot lajista, mikä tarkoittaa aktiivista kouluttautumista. Tällöin asiakkaatkin saavat uusinta, toimivinta ja parasta tietoa sekä taitoa.
TARA: Alkeet, Jatko I, Jatko II, Edistyneet

Nella
Nellalla on yli 10 vuoden ratsastustausta ratsastuskoulusta. Hän on ratsastanut monenlaisilla eri hevosilla elämänsä aikana. Hevosissa ja koko harrastuksessa hänelle on tärkeää yhteys hevoseen. Hän haluaa, että jokainen hevonen nähdään yksilönä, eikä vain harrastuksen välineenä. Nella on iloinen, sosiaalinen ja puhelias ilopilleri. Nella opiskelee sosionomiksi ja hän haluaisi päästä edistämään peruskouluikäisten lasten hyvinvointia. Häntä kiinnostaa se, miten luonto ja eläimet edistävät lasten sekä nuorten hyvinvointia. Hän haluaa olla jokaiselle asiakkaalle helposti lähestyttävä ja kannustava. Hän toivoo, että jokainen Ponikoulun lapsi lähtee tallilta kotiin niin, että jää malttamattomana odottamaan seuraavaa kertaa.
NELLA: Lasten tallitunnit, Alkeet, Jatko I, Ponisynttärit.